Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Etätehtävä 13.5.

Kuva
Etätehtävä 13.5. PIKAKAMPAUS JA GOODIEBAG Kun kuulin, että tämän päivän tehtävänä oli pikakampauksen teko, tiesin saman tien, mitä halusin kokeilla. Olen pitkään törmännyt somessa siihen, kun ihmiset tekevät lettikiharoita suoristusrautaa apuna käyttäen. Päätin siis kokeilla! Valitettavasti yksin kotona ollessa, ja omat hiukset juuri lyhyeksi leikanneena oli pakko turvautua harjoituspäähän. Tein siis kampauksen, josssa korostuu kaksi tiukkaa hollantilaista lettiä, jotka johtavat tuuheisiin lettikiharoihin. Kampauksen työvaiheet: 1. Jaa hiukset kahteen samankokoiseen osioon keskeltä. Tee jakauksesta mahdollisimman suora! 2. Letitä molemmat puolet tiukoilla hollantilaisilla leteillä. 3. Kostuta letit suihkepullolla, vähiten tyvestä. 4. Kuivaa letit föönillä. 5. Käytä letit suoristusraudan läpi, sen verran mitä pystyy. 6. Avaa letit korvan korkeudelle asti, ja laita kiinni uudelleen. 7. Peitä kumilenkit hiusosiolla kiinnittämällä se pinnillä jäljellä olevan letin alle.

Työssäoppiminen 12.5.

Työssäoppiminen 12 5. Konsultaatioita Ammattilaisen hiuskonsultaatio. Parturi-kampaamon yksi tärkein työvaihe on konsultaatio. Tehtävänä oli pohtia konsultaatiota erilasissa asiakastilanteissa.  1. Parturiasiakas on hiusten leikkauksessa ja huomaat hänellä paljon kuivaa ”hilseilyä” hiuspohjassa. Kysyisin asiakkaalta, että onko hän tietoinen asiasta. Tämän jälkeen kertoisin asiakkaalle kotihoitovinkkejä hiuspohjalle - oikeanlaiset kosteuttavat hiustenhoitotuotteet, oikeanlainen hiustenpesu, hiuspohjan kuorinta, sekä muistuttaisin, että hilseilyä kannattaa seurata. Jos aikaa riittää, pesisin asiakkaan hiukset oikeilla tuotteilla ennen leikkausta, ja täten mahdollisuuksien mukaan voin myydä tuotteita asiakkaalle suoraan kampaamosta. Jos hilseilyä on oikeasti paljon, niin kehottaisin asiakasta käymään lääkärissä psoriaksen tai muun iho-ongelman varalta. Asiakasta ei kuitenkaan kannata peloitella, sillä iho voi joskus vain olla kuivaa hiuspohjassa, samalla tavalla kuin vaikka käsissä.  2. K

Etätehtävä 8.5.

Kuva
Etätehtävä 8.5. : Tuoteperheeseen tutustuminen Tehtävänä oli valita tuoteperhe ja kuusi siihen kuuluvaa tuotetta, sekä tutustua niihin. Valitsin Back To The Roots - tuotesarjan.  Back To The Roots on Suomessa kehitetty ja valmistettu tuotesarja, jossa perehdytään hiuspohjan ja hiusten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Kyseessä on unisex-tuotesarja, joka soveltuu monelle käyttäjälle. Tuotesarja hyödyntää uudenlaista nykyteknologiaa. Tuotteita inspiroi ikiaikaiset luonnon rohdot, yrtit, sekä aromaterapeuttiset tuoksut. Hiuspohjaa elvyttävä hoitoaine. Hoitoaineen sisältämä mentoli virkistää ja viilentää hiuspohjaa antaen samalla raikkaan tuoksun. Tuote poistaa sähköisyyttä ja parantaa hiusten kammattavuutta Kuorivan ja kosteuttavan shampoon sisältämät luomuriisirakeet sekä maitohappo kuorivat kevyesti hiuspohjaa. Sopii hyvin hilseilevälle hiuspohjalle!  Ravoittuville hiuksille suunnattu tehokas syväpuhdistava shampoo. Annostelupumpun avulla helppo annostella! Ro

Työssäoppiminen 7.5.

Kuva
Työharjoittelu 7.5. Rästihommia ja letitystä Tein kampauskurssilta rästiin jääneen näytöskampauksen. Kreppasin harjoituspään hiukset jättäen tyveen noin 5 cm varan, jonka lopuksi "liimasin" käyttäen muotovaahtoa ja fööniä imitoidakseen geeliä. Letitin myös yhden harjoituspään. Oli mukavaa tehdä jotain tuttua ja turvallista välillä!

Asiakastilaisuus 4.5.2020

Asiakastilaisuuden järjestäminen  Näyttösuunnitelma Julia ja Tytti Tämä on yhteinen suunnitelma näytön kokonaisuudesta. Tilaisuuden ideointi Kun aloimme ideoimaan tilaisuutta, olimme heti yhtä mieltä siitä, että haluamme hyödyntää molempien osaamista näytössä. Ideaksi tuli yhdistää kosmetiikka ja kampaukset. Pikkuhiljaa saimme ideoita enemmän ja enemmän, ja pian meillä olikin ideoituna valmis kokonaisuus. Tilaisuuden rakenteen saimme todella nopeasti kasaan. Näyttömme toteutetaan koululla AmiStylessä sellaisena päivänä, kun kampaamoon ei ole tulossa asiakkaita. Näin mahdollistamme samalla AmiStylen markkinointia, ja mahdolliset tulevat asiakkaat pääsevät tutustumaan tiloihimme. Päädyimme tähän sen ollen helppo, niin sanottu valmis tila, ja samalla asiakkaamme näkevät millaiset tilat/palvelut koululla on tarjota asiakkaille. Aiomme toteuttaa päivän, jolloin kolme ennalta sovittua mallia saavat mahdollisuuden meikkiin, kampaukseen ja pienimuotoiseen mallikuvaukseen. Kuvat osallistujat sa

Työssäoppiminen 29.4.

Kuva
Työssäoppiminen 29.4. MARMOROINTITEKNIIKKA Marmorointitekniikasta on todella vaikea löytää tietoa. lopputuloksista löytyy kyllä kuvia, mutta itse tekniikasta ei ole juurikaan kerrottu internetissä mitään. Kansainvälisesti marmoroinnilla tarkoitetaan hiustenvärjäyksen kohdalla moniakin eri tekniikoita. Olen itse ymmärtänyt tekniikan näin, enkä edes muista mistä tämän olen oppinut: Marmorointitekniikassa ensin levitetään koko päähän haluttu pohjasävy. Tämän jälkeen levitetyn värin päälle levitetään huolellisesti vaalennusainetta lapputekniikalla. Vaalennusainetta levitetään kohtiin, joihin halutaan luoda illuusio valosta, eli käytännössä kohdat mitä halutaan korostaa. Useimmiten marmorointitekniikkaa käytetään lyhyen tukan värjäyksessä, sillä pitkässä tukassa siitä tulee helposti sotkuisen näköinen. Pitkälle hiukselle vastaava värjäystekniikka voisi olla balayage-tekniikka, koska siinäkin korostetaan hiusta tietyistä kohdista vaalennusaineen avulla ja luodaan kontrastia tummalla po

Työssäoppiminen 28.4.

Kuva
Työssäoppiminen 28.4. VÄRJÄYSTEKNIIKOITA Zig Zag Balayage - tekniikka Tutustuin Guy Tangin Youtube-videoon, missä hän toteutti asiakkaalle värjäyksen käyttäen zig zag balayage-tekniikkaa. En ole varma mistä tekniikka on alunperin lähtöisin, mutta joka tapauksessa tämä oli minulle uusi. Balayage-värjäykset ovat minulle tuttuja kyllä, mutta videolla näkyvä levitystekniikka ei. Käytännössä hiukset siis osioidaan sahalaitaisin kuvioin, eikä suorin linjoin. Ristipäänjaosta ei edes keskustella, ja levitys on suhteellisen nopeaa. Tällä värjäystekniikalla varsinkin vaalennettaessa se tuo hiukseen mahtavaa syvyyttä, ja luo illuusion, että värjättyjä osioita olisi enemmänkin. Todella mielenkiintoinen tekniikka, ja haluan tulevaisuudessa ehdottomasti sitä kokeilla. Varsinkin nyt juuri värjäyskurssin käyneenä mielessä on vain suorat linjat ja mahdollisimman tasaiset levitykset ja levityssuunnat, mitkä tietenkin ovat osa värjäysprosessia. Nyt olisi kuitenkin tällä tekniikalla mahdollisuu

Työssäoppiminen 27.4.

Kuva
Työssäoppiminen 27.4. HIUSTENLEIKKAUS ASIAKKAALLE Asiakas halusi sivujen lyhennyksen häivyttäen hiusrajaa, sekä pitkän osion tasausleikkauksen. Asiakas myös halusi hiustenvärjäyksen, mutta emme tässä postauksessa käsittele sitä sen enempää. Pahoittelut kuvista, ovat jostain syystä todella huonolaatuisia. Asiakkaalla oli todella paksut, ja luonnonkiharat hiukset, ja lyhennettävää riitti. Pitkästä osiosta lähti pituutta noin 5-10 cm kohdasta riippuen. Sivut leikkasin koneella siten, että ne olivat pisimmillään 12 mm ja lyhimmillään 3 mm. Kuvaa niskasta päin minulla ei valitettavasti ole, sillä tuntemattomasta syystä kyseiset kuvat olivat niin huonolaatuisia, että niistä tuskin sai edes selvää. Tasaus oli kuitenkin onnistunut, haastava kylläkin luonnonkiharan ja vahvan tukan myötä. Viimeistelin asiakkaan suoristamalla luonnonkiharan tukan, jotta malli muistuttaisi enemmän yhdenräppärin hiusmallia, josta inspiraatio tähän tuli. Tässä näkyy siis häivytetyt sivut - jotk

Työssäoppiminen 24.4.

Kuva
Työssäoppiminen 24.4. HIUSTEN FÖÖNAUS JA HIUSTENPESUTUOTTEITA Föönasin asiakkaan hiukset. Käytin ns. keskikokoista pyöröharjaa, sillä asiakkaan hiukset olivat suhteellisen pitkät ja paksut. Käytin Four Reasonsin Volume Moussea pyyhekuivaan tukkaan föönauksen pohjaksi. Hiukset ennen kastelua, tuotteita ja föönausta. Hiuksissa oli havaittavissa jonkun verran karvaisuutta katkenneiden hiusten johdosta. Föönauksen jälkeen karvaisuus oli lähes kokonaan poissa, ja hiuksen pinta kiilsi kauniisti. Tekemällä jakauksen, hiuksista voi nähdä tyven kohoamisen. Kuvilla vaikeaa näyttää... Hiustenpesutuotteet - tehtävä: Tällä hetkellä kotoa löytyy vain nämä hiustenpesutuotteet. Näitä aiemmin käytin Four Reasonsin Damage Control Shampoota. Nyt kun minulla on lyhyet hiukset, huomaan, etten välitä hiustenpesutuotteista enää läheskään niin paljon, mikä on harmi. Hiustenpesu- ja hoitotuotteet ovat silti edelleen yhtä tärkeitä! Tällä hetkellä käytössä on siis Garnierin Grow Stron

Työssäoppiminen 23.4.

Kuva
Työssäoppiminen 23.4. HIUSTEN VÄRJÄYS ASIAKKAALLE Asiakastyöhön kuului myös hiustenleikkaus, mikä on esitetty toisessa postauksessa:  täällä. Asiakas toivoi uutta vivahdetta hiuksiin, ja harmaiden peittoa. Väri ei kuitenkaan saisi olla liian erikoinen, vaan pysyttäisiin samoissa tummuuksissa kuin aiemmin. Päädyttiin kaupasta saataviin kotiväreihin, sillä tukku ei ollut nyt mahdollinen ostopaikka, sekä hapetteita minulla ei vielä itsellä ole, ja siksi en ostanut värituubeja koululta. Valitsimme Loréalin Casting Creme Gloss - kotivärin sävyssä "Spicy Chocolate". Kyseessä oli kevytväri, mikä sopi harmaiden peittoon loistavasti. Ennen värin levitystä analysoin asiakkaan hiuspohjan ja hiuksen laadun. Tein muutamia havaintoja: - Hiuksia oli runsaasti, mutta hius oli ohutta - Hiuksen kunto oli muuten hyvä, mutta harmaiden hiusten kohdalla oli lasimaisuutta havaittavissa, varsinkin edessä - Hiuksista noin 50% oli harmaata, eniten edessä, mistä luonnollisestikin yle

Työssäoppiminen 22.4.

Kuva
Työssäoppiminen 22.4. HIUSTENLEIKKAUS ASIAKKAALLE Asiakas halusi hiustenleikkuun ja hiusten värjäyksen. Nyt keskitymme vain hiustenleikkuuseen, värjäys on eri tehtävä. Asiakkaan toiveena oli tasausleikkaus ja otsatukan lyhentäminen ja pituutta saikin lähteä reilusti. Asiakkaan hiukset ennen lyhentämistä. Hiustenleikkuun aloitin ristipäänjaolla aloittaen niskan alueen hiuksista edeten ensin vasemmalle ja sitten oikealle puolelle. Saman toistin kolmessa eri kerroksessa, ja lopuksi leikkasin otsatukkaa lyhyemmäksi "pointtaamalla". Asiakkaan otsatukka ennen lyhentämistä. Sen tarkemmin en vielä osaa sanoa, mitä tapahtui, tai miten toimintoihini päädyin, sillä en ole vielä hiustenleikkauskurssia käynyt, vaan toistaiseksi menen vielä itseopituilla taidoilla. Viimeistelin asiakastyön kevyillä harjatuilla kiharoilla, sekä föönatulla otsatukalla. Asiakkaan hiukset lyhentämisen ja viimeistelyn jälkeen. Asiakkaan otsatukka lyhentämisen jälkeen. Olin tyytyv

Työssäoppiminen 21.4.

Kuva
Työssäoppiminen 21.4. PITKÄN HIUKSEN FÖÖNAUSTA Harjoittelin samalle asiakkaalle pitkän hiuksen föönausta, sekä tein hänelle vielä föönikiharakampauksen. Käytin välineinä fööniä, pyöröharjaa, kampausharjaa, kumilenkkejä, pinnejä, hiuskoristeita, sekä oikeita ruusunlehtiä. Näistä välineistä en valitettavasti muistanut kuvaa ottaa. Asiakas tuli malliksi hiukset juuri pestynä, ja siksi en saanut kuivista hiuksista kuvaa. Föönasin hiukset kiinnittäen erityistä huomiota hiuksen pintaan, sekä pääliosan kiharoihin. Asiakkaalla oli vaalennusten ja raidoitusten johdosta melko huokoiset latvat, ja föönaamalla sain hiuksen pinnan yllättävän sileäksi. Tein hiuksiin keskijakauksen, ennen pääliosan kohottamista. Föönasin noin kolmasosan päästä ylijännitteisesti luodakseni mahdollisimman paljon kohotusta hiuksen tyveen. Föönattuani laitoin vielä kiharapuristimella kiharat kiinni jäähtymään. Tein kiharoita noin kaksi "kerrosta" ajatellen kampausta, minkä halusin tehdä. Ki

Työssäoppiminen 20.4.

Kuva
Työssäoppiminen 20.4. TYÖVÄLINEIDEN PESU Päivän tehtävänä oli pestä kaikki omat työvälineet tulevia asiakastöitä varten. Itselläni näitä työvälineitä riittää, joten kyseessä oli suuri urakka. Pesuun pääsi siis kaikki klipsit, kiharapuristimet, kammat, harjat siveltimet, meikkisienet, ja muut välineet mitä vastaan sattui. Ensin poistin harjoista hiukset ja pölyt, ja sen jälkeen pesin ne pesunestettä käyttäen. Huolellisen huuhtelun jälkeen kuivasin työvälineet puhtaalla pyyhkeellä niin hyvin kun pystyin. Likaiset työvälineet valmiina pesuun Eniten puhdistusta vaati meikkisiveltimeni. Käytin työvälineiden pesemiseen uutta tiskiharjaa, ja astianpesuaineesta ja vedestä tehtyä pesunestettä. Työvälineet saivat pesun puhtaissa altaissa. Puhtaita välineitä pesun jälkeen ennen kuivausta. Puhtaat silveltimet odottamassa seuraavaa työtä.