Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2020.

Värjäys - sävyä ja kiiltoa kevytvärillä - mallityö

Kuva
Tänään mallinani toimi Tytti. Tein hänelle koko pään värjäyksen kevytvärillä. Mallillani oli jo entuudestaan värjätyt tummat hiukset, joten mitään erikoista muutosta emme niihin saaneet. Päätimme värjätä kevytvärillä tyvestä latvaan antamaan hieman erilaista vivahdetta (kylmyyttä) ja kiiltoa. Ennen värin levittämistä analysoin mallin hiusten ja hiuspohjan kunnon: Hiuspohja oli terve, mallilla ei allergioita. Hiuksissa ei ollut havaittavissa harmautta. Hiusten väri oli tyvestä 8, pituudesta 2, ja latvasta 2. Hiusten paksuuden määrittelin normaaliksi, hiusten määrän runsaaksi, ja hiuksen kunnon normaaliksi.  Mallilla oli takanaan kaksi hapeteväriä pituudessa, ja tyvessä yksi. Päätin Tytin avulla tehdä kevytvärimassan kahdesta eri sävystä: KC Velvety- sarjan 4.1 ja 4.2 - sävyistä. Tein värimassaa yhteensä 180 g kahdessa osassa suhteella 1:2. Molemmilla kerroilla sekoitin siis 15 g kumpaakin väriä, ja 60 g KCOxid 3 % hapetetta. Levitin värimassan ensin jakauk

Värjäys - vaalennus ja sävytys - mallityö

Kuva
Tänään teimme värjäyksen kolmen hengen ryhmässä (minä, Sofia ja Kirsika). Mallimme toivoi tyvikasvuaan peittoon, sekä pituutta ja latvaa hieman vaaleammaksi. Päädyimme vaalentamaan hiukset tyvestä, sekä tekemään vaalennuspesun pituuksiin ja latvoihin. Sävytimme niitä kylmemmäksi violetin ja pinkin sävyillä. Ennen vaalennusaineen levittämistä analysoimme mallin hiusten ja hiuspohjan kunnon: Hiuspohja oli terve, mallilla ei allergioita. Hiuksissa ei ollut havaittavissa harmautta. Hiusten väri oli tyvestä 8, pituudesta 9 ja latvasta 9. Hiusten paksuuden määrittelimme normaaliksi, hiusten määrän runsaaksi, ja hiusten kunnon normaaliksi. Mallilla oli takanaan vaalennus noin vuosi sitten, raidoitus noin puoli vuotta sitten, sekä noin kuukauden ajan hän oli käyttänyt kotonaan pronssin sävyistä color maskia. Päätimme vaalentaa käyttämällä KCBlonde Multibleach- vaalennusjauhetta, sekä KCOxid 6% hapetetta. Teimme vaalennusainetta yhteensä 240 g suhteella 1:2.

Värjäys - tyvivärjäys - mallityö

Kuva
Tänään teimme tyvivärjäyksen parin kanssa (Sofia). Alunperin mallimme toivoi tyven värjäystä mustaksi, sekä punaiset latvat hiuksiinsa. Mallin aikataulusta johtuen päätimme tällä kertaa värjätä vain mustan tyven, ja jättää latvojen värjäys toiselle kerralle. Ennen värin levittämistä analysoimme mallin hiusten ja hiuspohjan kunnon: Hiuspohja oli terve, mallilla ei allergioita. Hiuksissa ei ollut havaittavissa harmautta. Hiusten väri oli tyvestä 7, pituudesta 2 ja latvasta 6. Hiusten paksuuden määrittelimme normaaliksi, hiusten määrän normaaliksi/runsaaksi, ja hiusten kunnon normaaliksi. Mallilla oli useita hapetevärjäyksiä, lähinnä tyven värjäyksestä. Päätimme värjätä tyven Goldwellin kestovärillä ja hapetteella; sävyllä 2N ja 3%:n hapetteella. Teimme värimassaa yhteensä 60 g suhteella 1:1, mutta lopuksi teimme vielä noin 5 g, sillä väri ei ihan koko päähän riittänyt. Ensimmäisessä massassa molempien ainesosien määrä oli siis 30 g, ja toisessa 2,5g

Värjäys - harmaa peittoon kevytvärillä - mallityö

Kuva
Tänään teimme koko pään värjäyksen yhdessä parin kanssa (Sofia). Mallimme toivoi harmaita peittoon, sekä koko päähän värin, joka olisi mahdollisimman lähellä omaa hiusten sävyä, jotta oman hiuksen kasvaessa tyveen ei tulisi niin huomattavaa rajaa. Ennen värin levittämistä analysoimme mallin hiusten ja hiuspohjan kunnon: Hiuspohja oli terve, mallilla ei allergioita. Hiuksista oli noin 70% harmaata, eniten edestä.  Hiusten väi oli tyvestä 7, pituudesta 6, ja latvoista 6.  Hiusten paksuuden määrittelimme ohueksi, hiusten määrän vähäiseksi/normaaliksi, sekä hiuksen kunnon normaaliksi, ja harmaista kohdista luonnollisesti hieman lasimaiseksi. Mallilla oli takana useita hapetevärjäyksiä, viimeisin noin vuoden takaa.  Opettajan avulla päätimme tehdä mallille koko pään kevytvärjäyksen tavallista vahvemmalla hapetteella, jotta mahdollisimman paljon harmaista menee piiloon värin alle. Päädyimme käyttämään Schwartzkopfin Igora Vibrance- sarjan tuotteita: 4 %:n

Paritehtävä: Visuaalinen markkinointi

Kuva
A  Tehtävänä oli etsiä 4 kpl erilaisia visuaalisesti miellyttäviä kampaamo- tai kauneushoitolaliiketiloja netistä, tai Pinni-lehdestä, ja valita niistä suosikit ja vastata annettuihin kysymyksiin. Etsiessämme erilaisia liiketiloja löysimme seuraavat liikeet: Rock'n Style, Turku Groom, Turku Hair'n'Roll, Kuopio Garage 29, Helsinki   Liiketilojen sisustuksessa ja visuaalisessa ilmeessä oli selkeää yhtäläisyyttä. Suosikkimme oli Turussa Hämeenkadulla sijaitseva Rock'n Style. 1. Minkälainen sisustus on tyyliltään? Sisustus on tyyliltään rock-henkinen, ja se poikkeaa tavallisesta suomalaisesta kampaamosta muun muassa sisustuksessa käytettyjen värien perusteella. 2. Mitä yksityiskohtia/sisustuselementtejä liiketilassa on käytetty? Liiketilassa on käytetty aksenttiväreinä kirkasta punaista ja mustaa valkoisen lisäksi. Pesupaikat ovat mustia, samoin kun suurin osa muista tilan kalusteista, kuten hyllyt ja pöydät. Tilan seinät ovat osittain mustat, ja osittain