Työssäoppiminen 12.5.

Työssäoppiminen 12 5. Konsultaatioita

Ammattilaisen hiuskonsultaatio. Parturi-kampaamon yksi tärkein työvaihe on konsultaatio. Tehtävänä oli pohtia konsultaatiota erilasissa asiakastilanteissa. 

1. Parturiasiakas on hiusten leikkauksessa ja huomaat hänellä paljon kuivaa ”hilseilyä” hiuspohjassa.
Kysyisin asiakkaalta, että onko hän tietoinen asiasta. Tämän jälkeen kertoisin asiakkaalle kotihoitovinkkejä hiuspohjalle - oikeanlaiset kosteuttavat hiustenhoitotuotteet, oikeanlainen hiustenpesu, hiuspohjan kuorinta, sekä muistuttaisin, että hilseilyä kannattaa seurata. Jos aikaa riittää, pesisin asiakkaan hiukset oikeilla tuotteilla ennen leikkausta, ja täten mahdollisuuksien mukaan voin myydä tuotteita asiakkaalle suoraan kampaamosta. Jos hilseilyä on oikeasti paljon, niin kehottaisin asiakasta käymään lääkärissä psoriaksen tai muun iho-ongelman varalta. Asiakasta ei kuitenkaan kannata peloitella, sillä iho voi joskus vain olla kuivaa hiuspohjassa, samalla tavalla kuin vaikka käsissä. 

2. Kampaamoasiakas on värissä ja leikkauksessa ja hän kärsii hennoista ja helposti latistuvista hiuksista, joissa ei pysy hänen toivomansa ilmava kampaus.
Kertoisin asiakkaalle suoraan, että valitettavasti kyseinen kampaus ei hänen hiuksillaan onnistu, ja tarjoaisin muita vaihtoehtoja. Hiuksen hentoutta pystyy kuitenkin hämäämään monella kampuksella, varsinkin föönauksella ja oikeilla pesutuotteilla, joten mahdollisuuksia kuitenkin riittää. 

3. Kampaamoasiakas on värissä ja leikkauksessa ja hän kertoo paksujen ja karkeiden hiustensa olevan vaikeat laittaa ja saada kotona muotoonsa.
Leikkauksen yhteydessä ehdottaisin asiakkaalle hiusten ohentamista, mikä keventää hiusta huomattavasti. Karkeudelle suosittelisin oikeanlaisia silottavia pesu- ja muotoilutuotteita, ja käyttäisin niitä asiakkaaseen. Mahdollisuuksien mukaan myisin asiakkaalle näitä tuotteita suoraan kampaamosta. Kun viimeistelen asiakkaan hiusta värjäyksen ja leikkauksen jälkeen, antaisin hänelle vinkkejä hiustenlaittoon, esimerkiksi erilaisia rautoja käytettäessä. 

4. Värjäykseen saapunut asiakas on viimeksi toisella kampaajalla pettynyt pahasti ja on värin suunnitteluvaiheessa hyvin epäröivä ja epäilevä. Hän ei kiinnostu mistään väriehdotuksesta ja empii koko ajan mielipiteessään.
Kertoisin asiakkaalle suoraan, että onnistuneeseen lopputulokseen tarvitaan kampaajan taitojen lisäksi avointa kommunikaatiota. Hius on kasvava luonnonvara, ja väriä ei tarvitse nykyisestä muuttaa shokeeraavasti. Pikkuhiljaa väriä voidaan muuttaa niin että se tuntuu koko ajan omalta, eikä sen muutosta huomaa tai tiedosta lainkaan niin rajusti. Asiakasta ei kuitenkaan tule painostaa, eikä väriä ole pakko tehdä, jos oikeaa sävyä ei löydy. 

5. Asiakas toivoo hiusväriä, joka ei sävyiltään sovi lainkaan hänen ihonsa väriin. 
Useimmiten, jos väri ei sovi asiakkaan piirteisiin, on kyse sävyn lämmöstä. Joko se on liian lämmin tia kylmä. Kohteliaasti suosittelisin oikean lämpöistä sävyä hänelle, ja kertoisin että tummuus ja vivahde pysyvät kuitenkin samana. Tietenkin jos asiakas välttämättä haluaa jonkin tietyn sävyn, niin tottakai hän sen saa. Mahdollisuuksia on kuitenkin niin paljon, kampaamosta riippuen tottakai, niin on hyvä tietää kaikki vaihtoehdot ennen päätöksiä. 

6. Kirjaa jokin oma kokemus haastavasta asiakkaan konsultointitilanteesta ja kerro, mitä olisit tehnyt toisin ja ehkä paremmin nykyisellä osaamisellasi?
En ole tehnyt vielä paljoa asiakkaita, lähinnä mallitöitä, ja siksi haastavia konsultointitilanteita ei ole vielä tullut vastaan. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Etätehtävä 18.3.2020

Värjäys - vaalennus ja kevytvärjäys - mallityö

Värjäys - harmaa peittoon kevytvärillä - mallityö